Walmis!

Pitkällisen pintakäsittelyn ja puunaamisen jälkeen pääsin kiinnittämään hardwaret ja mikrofonit paikalleen. Mikkeinä on DiMarzion ToneZone tallassa ja Air Norton kaulassa. Tonepotikka on nostokytkin, jolla molemmat mikrofonit saa puolitettua.

Kuvat kertovat lopputuloksen ulkoasusta:

Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Kyllähän se palkitsevaa oli, kun treenikämpällä pääsi tämän Marshalliin kytkemään ja reilummalla volumella ekat voimasoinnut ilmoille täräyttämään. Pitkään tätä tehdessä meni, mutta rauhallinen tekeminen kannatti. Hätiköimällä ja kiirehtimällä moni kohta olisi saattanut mennä pieleen. Nyt oli hyvin aikaa miettiä kaikki jutut etukäteen ja sitten tekovaiheessa vain toteuttaa suunnitelma.

Ei muuta ku Rock on!

Pintakäsittelyä

Kitara oli nyt saatu siihen vaiheeseen, että jäljellä oli enää loppuhionnat ja pintakäsittelyt. Väriksi olin ajatellut tummaa harmaata, hieman alkuperäisvalmistajan grey black tai charcoal -värien tyyliin. Painiskelin pitkään lakkauskysymyksen kanssa, mutta päädyin kuitenkin vielä lykkäämään maaliruiskun hankintaa ja pinnoittamaan tämän instrumentin tru-oililla.

Väriä testasin oikeaoppisesti ensin hukkapalalle. Käytin värjäämiseen Liberonin mustaa kuultomaalia. Kyseessä on nimestä huolimatta spriipetsi. Laimensin petsiliuosta roimasti tinnerillä ennen levittämistä. Tämä siksi, kun en halunnut menettää puun loimukuvion elävyyttä. Kokemusteni mukaan tummilla petseillä kuvio menee helposti tukkoon ja elävyys ja kolmiuloitteinen vaikutelma kärsii. Olin väriin tyytyväinen väriin, joten ei muuta kuin itse kohteen kimppuun.

Aloitin värjäämisen lavasta. Ajattelin, että sieltä väri on helppo hioa pois, jos jotain menee pieleen. Värin levittämisen jälkeen suu kääntyi kuitenkin sen verran leveään hymyyn, että hiomakone sai luvan pysyä kaapissa. Onhan tuo nyt ihan törkeen hieno! (disclaimer: erittäin subjektiivinen mielipide)

Värin levittämistä uskalsi jatkaa kanteenkin. Pyrin pitämään rätin melko kuivana ja hankasin värin pintaan. Tällä tavoin vältin kokonaan värin valumisen rungon sivuille. Runkoon muodostui siis natural binding -tyyppinen reunalista värjäämättömästä kannen reunasta.

Värin levittämisen jälkeen oli vuorossa Tru-oil. Levitin öljyä ohuen kerroksen, annoin kuivua yön yli ja ennen seuraavaa kerrosta teräsvillalle hioin pinnan sileäksi. Tätä kiertoa jatkui toista viikkoa. Joka päivä. Yksi kerros öljyä.

Vaivannäkö ja kärsivällisyys kuitenkin kannatti, koska pinnasta tuli todella sileä ja kiiltävä. Tietämätön saattaisi luulla pintakäsittelyä lakaksi.

Bodyn muotoilua

Bodyn muotoilu oli melko aikaavievää hommaa. Etenkin kannen puoliskojen symmetriseksi ja virheettömäksi hiominen vei kesäiltapäivän jos toisenkin.

Koneellista työstöä tein vuosia sitten 15 eurolla ostetulla Kätsy Kalle -merkkisellä hiomahiirellä. Uskomattoman hyvä ja kestävä laite hintaansa nähden! Auringonvalo toimi hyvänä apuna kannen muotoiluissa: valoa vasten katsoessa varjo erottui kuopan kohdalla.

Pikkutarkempaa työstöä suoritin vaihtoteräveitsellä. Sopivia pieniä talttoja minulla ei tarkoitusta varten kotona ollut, mutta työ onnistui veitsenkin avulla hyvin.

Eri karkeusasteiset hiomapaperit tulivat myös tutuksi muotoiluja tehdessä.

Kannesta puuttuivat vielä PRS -kitaroille tyypilliset syvennykset potikoiten ympäriltä. Niitten tekemisen hoidin jigin ja yläjyrsimen avulla. Jigi kiinnitettiin rungon alapuolelle ja pöydässä, jyrsimen terän kohdalla olevaa tappia vasten pyöriteltiin halutut syvennykset.

Jyrimen teränä käytin pyöreäpäistä 8mm halkaisijaltaan olevaa terää.

Syvennysten tekemisen jälkeen porasin vielä potikoille ja mikkikytkimelle reiät.

Jyrsimen ja jigin avulla valmistuivat myös muovisuojukset jousisyvennykselle ja elektroniikkapoterolle.

Tarkkojen mittausten ja varmistuksen varmistuksien jälkeen uskasin avata Titebond -purkin ja levittää liiman kaulataskuun. Kaula ja runko oli nyt pysyvästi liitetty toisiinsa.

Kaula valmiiksi!

Kaulan valmistaminen jatkui nauhojen laittamisella ja niihin liittyvällä nysväämisellä. Nauhojen laittoon apua sain nauhaprässin muodossa tutulta kitaranrakentajalta. Verraton väline tuo nauhaprässi.

Käytännössä nauhaprässi siis on pylväsporakoneeseen kiinnitettävä metallinen muotti, jonka alapintaan on koneistettu otelaudan radiusta vastaava kaarevuus ja ura nauhaa varten.

Nauhauriin laitoin keskelle pienen turauksen Titebondia ennen nauhan prässäämistä paikoilleen. Titebond kuivuessaan lukitsee nauhan hyvin paikoilleen,

Reilun puolen tunnin prässäilyn päätteeksi kaikki nauhat päätyivät omille paikoilleen. 

Fretjob jatkui nauhojen päiden tasaamisella. Karkeaan työstöön käytin yksihakkuista lattaviilaa.

Lopuksi viilasin vielä nauhojen päätyihin pienen viisteen molemmille puolille. Tästä eteenpäin nauhanpäiden silottelu jatkui vielä vesihiomapaperin voimin. Tästä vaiheesta valitettavasti kuvaa en älynnyt ottaa.

Kuvaa en saanut otettua myöskään nauhojen samaan tasoon hionnasta. Homma käytännössä tapahtui siten, että ensin säädin kaulan luotisuoraksi viivoittimen avulla. Tämän jälkeen tussilla merkitsin nauhojen yläpinnat. Lopuksi timanttihiomakivellä hiontaa niin kauan, että jokaisesta nauhasta on lähtenyt väri pois. Testaus vielä viivoittimella, että mikään nauha ei ole toista korkeampi.

Tasoituksen jälkeen nauhat piti pyöristää eli kruunata uudelleen. En lähtenyt hankkimaan tarkoitusta varten mitään nauhaviiloja, vaan valmistin työkalun itse. Puupalikkaan pienellä pyöreällä neulaviilalla viilaamalla sopiva ura ja vesihiomapaperi palikan ympärille. Homma hoitui ko. hiomatuen avulla oikein hyvin.

Lopuksi vielä 0000 teräsvillalla kiillotus,

Virittimien reiät porasin pylväsporakoneella jigin kanssa. Jigi helpotti hommaa merkittävästi, ilman työläitä mittailuja virittimenreiät sai juuri oikealle paikalle.

Lopuksi vielä viritinten mallailu paikalleen. Hyvin sopivat.

Nauhatöiden ja virittimen reikien jälkeen kaulasta puuttui enää otelaudan sivusta merkit.

Merkkien laittaminen alkoi otelaudan keskikohdan mittaamisella ja sivumerkkien paikkojen merkitsemisellä. Tämän jälkeen porasin akkuporakoneella 2mm terällä merkintöjen kohdalle reiät.

Reikiin liimasin pikaliimalla pätkät sivumerkkitarkoitukseen ostamaani 2 mm muovitankoa.

Liiman kuivuttua viilasin merkit samaan tasoon otelaudan sivun kanssa.

Kaula olisi sitä myöten valmis!

Projekti jatkuu..

Nyt on ollut vähän hiljaisempaa projektiosastolla, mutta vielä hiljaisempaa on ollut blogiosastolla, eipä tätä ole näköjään sitten viime lokakuun tullut päiviteltyä. Syyhän löytyy siitä, että Radiushäkkyrän kanssa yritin hioa lintu-upotuksilla varustettuun otelautaan radiusta. Homma meni niin päin mäntyä ku vaan voi mennä, ja lopputuloksena oli hienoilla upotuksilla varustettua polttopuuta. Työkiireet ennen joulua painoivat päälle, niin senkään takia en projektia ehtinyt tekemään. Kevättalvella jotain puuhastelin, mutta blogin kirjoittelut jäivät sikseen.

Laitan tähän nyt jonkinlaisen kuva/selityskoosteen siitä, mitä on saatu tähän mennessä aikaan.

Kaulan muotoilu

Kaulan muotoilussa ei ollut mitään mystiikkaa, jigit kaksipuoleisella teipillä kiinni ja jyrsin laulamaan. Homma hoidossa.

Lapaviilu

 Kun tuota loimukoivua jäi kannesta hukkapaloina yli, niin ajattelin ottaa yhden hyväloimuisen palikan hyötykäyttöön ja tehdä siitä lapaan näyttävän pintaviilun. Tai no, ei tässä ehkä viilusta voida puhua, kun palasen lopullinen paksuus on 4 mm.

Homma hoitui siten, että bookmatchasin palikan, liimasin yhteen ja jyrsimellä pieni kerros kerrallaan jyrsin lopulliseen paksuuteen. Jyrsimellä homma hoituikin varsin mallikkaasti eikä loimujenkaan kohdalla repinyt yhtään.

 Lavan jigin kanssa lopuksi vielä ajoin viilun muotoonsa. Tässä repäisi sen verran, että oikean puolen "alasakara" lähti kokonaan kuuta kiertävälle radalle. No, löysin kuitenkin korjaavan palasen ja vastoinkäymisestä selvittiin säikähdyksellä.

 Viilun liimaaminen paikalleen Titebondilla. Tässä osasin ajatella asioita jopa eteenkinpäin ja sahasin viiluun kaularaudansäätöaukon jo etukäteen!

Walmis!

Kannen muotoilu

 Ihan jokaisesta vaiheesta en kannen muotoilussa ottanut kuvia, mutta kyllä näistäkin käy ilmi millaisella tavalla kannen muotoilu toteutettiin. Käsityöhengessä, kourutaltalla enimmäkseenhän muotoilu tapahtui. Loppusiloittelut hiomalla.

 Huomasin, että poikkisyyhyn talttaamalla loimukoivu lohkeaa hallitummin kuin myötäsyyhyn. Tätä toteutinkin koko kannen osalta. Oikeastaan yhtään hallitsematonta lohkeamista ei tällä tavoin talttaamalla tapahtunut.

 Siinähän se alkaa olla. Vielä on aika paljon viimeistelyhiomista ja pientä muotojen fiksailua tehtävänä, mutta suuntaviivat on jo kohdillaan.

 Orange pääsi taustalle :D

Otelaudan radius pt. 2

Ensimmäisen, pieleen menneen otelaudan, jälkeen oli tehtävä uusi. Sp-elektroniikasta tilasin kaksi aihiota, toinen oli Itä-Intian ruusupuuta ja toinen Sonokeling -nimistä ruusupuun alalajia. Kalliimpi Itä-Intian ruusupuuta oleva aihio oli väriltään melko vaalea ja syykuvio oli mielestäni tylsä. Mutta eihän näitä postimyynnissä valkkaamaan pääse... Edullisempi Sonokelingiä oleva aihio oli taasen mielestäni varsin hyvännäköistä puuta, joten se valikoitui tähän projektiin. Stewmackin laskurilla laskin 25" mensuurille nauhojen paikat ja Japaninsahalla sahailin nauhaura paikoilleen. Otelaudan alle tuli ohut vaahteraviilu tuomaan brassailua ruusupuun ja mahongin rajapintaan. Otelaudan liimana käytin West Systemsin epoksia. On sen verran kovaa kamaa, että liimasta ei tällä kerralla pitäisi kiinni pysyminen olla kiinni.

 Ensimmäisen, surkeaksi todetun radiushässäkän seuraajaksi rakensin toisen. Jyrsimellähän tuossa ajellaan. Kelkka liikkuu kiskoja myöten sivuttaissuunnassa. Ihan kohtalaisen toimiva ratkaisu.

 Lähtökohtana oli se, että jyrsimellä alustava muoto ja sitten hiomaklossilla loput.

 Edellämainittu toimintatapa oli varsin toimiva. Toisella yrittämällä otelaudan radiuksen tekeminen onnistui. Kuvassa näkyy hyvin vaahteraa oleva brassailuraita :D

 Sitten kaulan muotoilun kimppuun. Työvälineenä toimi taas järkyttävä kavahöylä. Tuli niin hyvännäköstä lastua, että melkein talteen otin.

Sama homma jatkuu.

 Hirvittävän määrän viilaamista ja hiomista jälkeen lopputulos näyttää tältä. Lapaan tein ensimmäistä kertaa voluten, kun yhdestä palasta koko kaula on. Jospa se ei nyt kaatumistilanteissa niin helposti poikki ainakaan tuolta kohdalta menisi, mistä perinteisesti Gibsonien kaulat katkeaa.

 Katselin netistä kuvia alkuperäisten Pärssisten heeleistä. Oli pitkää ja lyhyttä mallia. Tämä, jonka itse päädyin valmistamaan taitaa olla jotain alkuperäisten vaihtoehtojen väliltä. Laitoin kaulan paikoilleen ja mallailin missä kohdassa heel ei ole enää pahasti käden tiellä ylänauhoilta soitettaessa. Piirsin muodon ja raspin, viilan ja hiomapaperin avulla muotoilin.

Koko komeus takaa päin. Kaulan muotoilu onnistui muuten hyvin, mutta ennen nauhojen asentamista tunne on sellainen, että paksumpikin olisi voinut olla. Edellisen Les Paul projektin kaula on mallia puolikas pesäpallomaila, niin ehkä olen liiaksi tottunut siihen. Numeroina kaulan paksuus on 1. nauhan kohdalta n. 23 mm ja 12. nauhan kohdalta n. 25 mm. Profiili on lähellä C-profiilia.

Kaulaan pitäisi vielä virittimien reiät porata, satulan paikka valmistaa ja nauhat kiinnittää. Niistä siis raportointia jatkossa.

Ehkä tämä tässä kesän aikana valmistuu. Ei kai nyt yhen kitaran tekemiseen yli vuotta aikaa mene?